uutiset
LOKAKUU
Jaris Ess odotetusti 4-vuotismestariksi | 25.10.2009 |
| Vain
4 ponin lähdöksi kutistunut b-kategorian 4-vuotismestaruus ajettiin
tänään linjalähtönä Forssassa. Lähdön ylivoimainen voittaja oli Laura
Mattilan ohjastama ja valmentama Jaris Ess ollen maalissa yli 30 sekuntia ennen seuraavaksi tullutta, Noora Mykkäsen Solos Trymiä.
Jaris Ess on Ruotsissa syntynyt ori, ja sen omistaa Team Jaris.
Voittoaika oli 2.12,4a ja toiseksi tulleen aika 2.32,9a. Kolmanneksi
sijoittui Langes Athe'na / Milla Ekoluoma 2.33,8a ja neljänneksi Neon / Veikko Kotiranta 2.39,5a. Ainoastaan kolme kertaa startannut Jaris Ess on voittanut kaikki starttinsa. Toinen viikonlopun sankari oli Johannesbergs Lexus, joka Teemu Tuomikosken ohjastamana voitti sekä lauantaina Ylivieskassa, että tänään sunnuntaina Torniossa. Ylivieskassa syntyi lisäksi ponin uusi ennätys, 2.30,6. Johannesbergs Lexus on nyt yhdessä Golda Apachen kanssa vuoden voitokkain poni yhdeksällä voitolla. Toisia sijoja niillä on yhtä paljon, 3, mutta kolmansissa sijoissa voiton vie Johannesbergs Lexus kahdella. | |
Suomeen sija neljä Ruotsin Kriteriumissa | 5.10.2009 |
| Solvallassa eilen ravatussa 3-vuotiaiden a-kategorian Ruotsin Kriteriumissa suomalaisponi Rosenbergs Campino
(i. Maxmer)saavutti hienon neljännen sijan. Sitä ohjasti edellisten
Ruotsin starttien tapaan Nina Kontio, sillä valmentaja ja ponia
Suomessa ohjastava Mira Kaappola on Ruotsin sääntöjen mukaan
"yli-ikäinen" shettislähtöihin. Ponin aika oli jälleen kerran uusi
Suomen ennätys, 2.44,4a. Lähdön voittaja Linhagens Fredag (Paulus) vei
2 500 kruunun (reilu pari sataa euroa) ykkösrahat ajalla 2.36,5a. Myös
toiseksi ja kolmanneksi tulleet Gläntans Dominolaiset Rain ja Antonio alittivat 2.40. B-kategorian Kriterium-voitto meni Ruotsin ennätys -ajalla Razmus Raidille (Raider). Ruotsin ennätys parantui 1,5 sekuntia lukemiin 58,5a. Toiseksi tullut Hwitstärja (Skotte) antoi vielä hyvän vastuksen 59,6a, mutta kolmanneksi tulleeseen olikin sitten jo matkaa, sillä sen sijan vei Gervalds Vitsippa (Skärmnäs Pigall) ajalla 2.07,3a. Tulokset kokonaisuudessaan | |
Mantella ylivoimaiseen Kriterium-voittoon SE-ajalla 2.28,7a | 3.10.2009 |
| Tamma Mantella (i. Ytterhalls Frosson 43 SH) oli täysin ylivoimainen hetki sitten ravatussa 4-vuotiaiden Kriteriumissa. Se ampaisi kärkeen heti lähtöauton irrottua ja johti koko matkan ollen maalissa selkeänä ykkösenä ennen toiseksi tullutta Kotimäen Festivalia ja kolmanneksi sijoittunutta Roadrunneria. Voittajaa ohjasti Ilona Sulku ja voittoaika oli uusi Suomen ennätys 2.28,7a. | |
SYYSKUU
Ponien kriteriumit lähestyvät | 28.9.2009 |
| 4-vuotiaat Suomessa syntyneet a-ponit kisaavat lauantaina 3.10. Teivossa Kriteriumin voitosta.
Vielä viime vuonna Poni-Kriterium oli keskinopeiden ponien
Poni-Meetingin finaalilähtö, mutta nyt se on hevosten kriteriumin
tapaan ikäluokkalähtö. 1600 metrin ryhmäajossa 300 euron ykköstä on ilahduttavasti tavoittelemassa täydet 12 ponia, joista suurin osa kuuluu ihan Suomen 4-vuotiskärkeen. Isäoreissa on paljon vaihtelua, sillä ainoastaan Celexillä on enemmän kuin yksi jälkeläinen kisassa (kaksi). Lähtölistat Suomen kriteriumia seuraavana päivänä on vuorossa Ruotsin kriteriumit, jotka tosin Suomesta poiketen ovat 3-vuotiaille. A-kategorian lähtölistoilta löytyy myös suomalaisedustaja, reilu viikko sitten Solvallassa Suomen ennätystä parannellut Rosenbergs Campino, jolla on täysin realistiset mahdollisuudet kärkisijoituksiin. Sitä ohjastaa viime Ruotsin startin tapaan Nina Kontio. Lähdön nopein poni on R. Campinon Solvallassa päihittänyt Antonio 2.39,5a. Isäoreissa toistuvat Gläntans Domino (3) ja Maxmer (2). B-kategorian kriteriumissa ei suomalaisia tänä vuonna ole, sillä Suomen tämän hetken nopeimmat 3-vuotiaat russit ovat Suomessa syntyneitä, joten niillä ei ole osallistumisoikeutta Ruotsin ikäluokkalähtöihin. Kaksi jälkeläistä kisaan ovat saaneet Skotte, Raider, Korsnäs Brådis ja Darius Roll. Huomattavaa on, että Tysonin jälkeläisiä ei tänä vuonna ole mukana lainkaan, kun viime vuonna niitä oli jopa neljä. Ruotsin kriterium-lähtölistat: http://www.sptf.nu/startlistor/091004_S.pdf | |
Mira Kaappolan 3-vuotiaat oriit vauhdissa |
21.9.2009 |
| Suomesta oli kahden ponin edustus
lauantaisissa Solvallan poniraveissa ja tuloksena oli voitto,
kakkossija ja kaksi Suomen ennätystä! Ravien neljännessä lähdössä 2140 metrin ryhmäajossa yhteen ottivat 3-vuotiaat russit. Uloimmalta lähtöradalta lähtenyt Mira Kaappolan Robbie Wee vei voiton upealla ajalla 2.05,5a. Kyseessä on 3-vuotiaiden Suomessa syntyneiden oriiden Suomen ennätys. Ajan kovuudesta kertoo jotain se, että se on vain reilu 5 sekuntia heikompi kuin vastaava Ruotsin ennätys. Seuraava lähtö oli puolestaan rajattu 3-vuotiaille a-poneille ja siinä vasta uransa toista starttia juossut, Nina Kontion lainaohjastama Rosenbergs Campino saavutti toisen sijan parantaen nimissään ollutta SE:tä muutamalla kymmenyksellä tulokseen 2.46,3a. Robbie Ween tavoin Rosenbergs Campinoa valmentaa ja sen omistaa Mira Kaappola. Kuvia kyseisistä poniraveista löytyy mm. täältä. Robbie Wee oli "vihreä kasi" ja Rosenbergs Campino "valkoinen kutonen". Tulokset kokonaisuudessaan aukeavat tästä. |
|
Guminolle neljän suora; voitti nyt myös montén Ruotsin Mestaruuden |
4.9.2009 |
| Eilen Gävlessä ravatun montén Ruotsin
Mestaruuden voitti tänä vuonna jo ennestään kolme mestaruutta (Ruotsin
ja Suomen Mestaruudet sekä montén Suomen Mestaruus) nimiinsä vienyt Gumino.
Kesällä montén ME-ajan 41,1a juossut ori tyytyi nyt vajaa 3 sekuntia
hitaampaan aikaan (43,8a), mutta voitti silti selvästi, sillä toiseksi
tulleen Lexiuksen aika oli 47,1a. Viime vuoden kakkonen Tyson II jäi nyt kolmanneksi ajalla 47,8a. Guminoa ohjasti Jenny Brunzell. A-kategorian Ruotsin Mestaruuden ykkönen oli Ramona Mustang 2.12,1a. Ponit kuittasivat voitoistaan 2 500 kruunua, eli reilut 200 euroa. |
|
Elokuu
Poni Derby Hietarannan Julialle SE-ajalla 2.24,1a |
24.8.2009 |
| Ensimmäistä kertaa ravatun 5-vuotiaille
Suomessa syntyneille shettiksille tarkoitetun PoniDerbyn voitti lähes
parin kuukauden tauolta tullut Hietarannan Julia (i. Golda Apache) /
Liisa Ihamuotila parantaen vuonna 2007 tehtyä Suomen ennätystä reilusti
lukemiin 2.24,1a. Taisto voitosta oli tiukka, sillä toiseksi tullut
Hupsis (i. Celex) / Anna-Maarit Heikkinen jäivät kilometriajassa vain
0,5 sekuntia. Kolmanneksi tullut Kiikun Aurora (i. Peter o'Pan) / Viivi
Metsälä juoksi nyt ensimmäisen autolähtönsä ja saavutti siinä peräti 14
sekuntia kovemman ajan kuin mitä se on voltista juossut. Kisa käytiin
lauantaina 22.8. Jyväskylässä ja 200 euron ykköspalkintoa oli saapunut
tavoittelemaan 9 valjakkoa. Tänä vuonna vain 4 kertaa ennen Derbyä
startannut Hietarannan Julia yli kaksinkertaisti voitollaan vuoden
voittosummansa. Ponin ovat kasvattaneet Raili Ilvonen ja Jonna Lahtinen. |
|
Nearly Perfect sai Zilviasta uuden kuningattaren rinnalleen |
14.8.2009 |
| Viikonloppuna Seinäjoella ravatuissa
Ponikuninkuusraveissa kruunattiin jälleen uudet Ponikuninkaalliset.
Kuninkaaksi juoksi viime vuoden tapaan Nearly Perfect / Fanny Suomela,
mutta kuningattareksi kruunattiin kummatkin osalähdöt voittanut ja
ennätystään sekuntikaupalla parantanut Zilvia / Santtu Raitala. Voitot
olivat selkeitä, sillä kuninkuuskilpailussa toiseksi jäänyt Ekslätts
Sacrifice hävisi kokonaisajassa lähes 20 sekuntia voittaneelle ja
kuningatarkisan toinen Smedens Starlet lähes 30 sekuntia.
Voittomarginaalia lisäsi vielä se, että kummassakin kisassa ensimmäisen
lähdön jälkeen toisena olleet (Klöwer Kung Nils-Åke ja Bouncing Betty)
hylättiin toisella matkalla laukoista. Ennen kuningatarkilpailua
Zilvian ennätys oli 2.29,0; nyt se kirjataan peräti lukemiin 2.21,3.
Myös Nearly Perfect nipisti hieman pari viikkoa sitten juoksemastaan
Suomen ennätyksestään, joka nyt on siis 2.09,2. Viikonlopun muita kohokohtia olivat mm. 3-vuotiaan russoriin Hietarannan Joonatanin voitto SE-ajalla 2.16,9 (samassa lähdössä 4-vuotias Jokimäen Moorits paransi 7 vuotta vanhan SE:n lukemiin 2.58,3), Fruitbatin lauantaina saavuttamat 2 voittoa, joista toinen oli Pikkukunkku, 3-vuotiaan Rosenbergs Campinon uran avausjuoksu SE-vauhdilla 2.46,9a, Ernst Rivaldon voitto Poniruhtinaassa uudella ennätyksellä 48,5a, sekä monet, monet muut ennätyksen parannukset ja hienot suoritukset! 175 ponia ja 111 ohjastajaa starttasivat Seinäjoella yhteensä peräti 247 kertaa. |
|
Ponikuninkuusravit tulevana viikonloppuna - Golda Apachen osallistuminen epävarmaa | 11.8.2009 |
| Järjestyksessään
viidennet Ponikuninkuusravit järjestetään tänä vuonna Seinäjoella 15. -
16. elokuuta. Kumpanakin päivänä juostaan ennätykselliset 11 ponilähtöä
ja kun tähän lisätään vielä lauantaina ja sunnuntaina muualla
järjestettävät ponilähdöt, tulee viikonlopun kokonaissaldoksi peräti 27
ponilähtöä! Ponikuninkuusravit sisältävät monia suurkilpailutasoisia lähtöjä, mutta päähuomio on kuitenkin shetlanninponien kuninkuuslähdöissä, joihin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ilmoittautui täydet 8 tammaa ja 8 oriita/ruunaa. Kuningatar tulee tänä vuonna olemaan varmuudella uusi, sillä viime vuonna kuningattareksi kruunattu Ferreo Anemone on ilmoitettu poissaolevaksi. Myös kolminkertaisen kuninkaan, Golda Apachen, osallistuminen on epävarmaa. Se loukkasi toisen etujalkansa sunnuntaisessa SM-lähdössä ja jalka on nyt turvoksissa, mutta poni ei sitä arista. Perjantaina selviää, nähdäänkö oria enää tällä kaudella radoilla, kertoo ponin taustajoukkoihin kuuluva Janne Ihamuotila. Muita viikonlopun lähtöjä ovat mm. 4-6-vuotiaille shetlanninponeille tarkoitettu täyden 16 ponin Pikkukunkku ja b-ponien avoin ryhmäajo Poniruhtinas. Lisäinfoa ponikunkkareista löytyy osoitteesta http://www.seinajoenravikeskus.fi/ponikunkkarit_2009.html | |
Yllättäjä ja ennakkosuosikki SM-voittoihin: Nearly Perfect ja Gumino | 10.8.2009 |
| A-kategorian
Suomen Mestaruudesta tuli tänä vuonna jännempi, mitä moni varmasti
osasikaan odottaa. Pisimmän korren eilen Lappeenrannassa ravatussa
tasaisen kovassa lähdössä vei uudella SE-ajalla 2.08,9a 15-vuotias
ruuna Nearly Perfect (i. Thomas v.d. Veldstraat) rattaillaan Fanny
Suomela. Tittelin neljänä viime vuotena vienyt ja tähänkin lähtöön
suursuosikkina lähtenyt Golda Apache jäi toiseksi Liisa Ihamuotilan
ohjastamana ajalla 2.10,1a. Kolmas oli Billy / Emma Väre parantaen
ennätystään lukemiin 2.11,1a ja vielä neljäskin maaliin tullut pääsi
alle 2.12: Ekslätts Sacrifice / Jutta Salmi 2.11,8a.
Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Broängens Ghosakrama / Henna Pakkanen
saivat viimeiset rahat tuloksella 2.18,0a. SM-voitto oli ensimmäinen
Nearly Perfectin ohjastaja-valmentaja-omistaja Fanny Suomelalle, mutta
Nearly Perfect on vienyt tittelin kerran aikaisemminkin: vuonna 2004
kilpaillessaan vielä Kotimäeltä käsin. B-kategorian SM-voitto meni odotetusti Guminolle (i. Ripadals Benni), jota ohjasti totutusti Janina Seppälä. Uutta maailmanennätystä ei tällä kertaa nähty, mutta tulos 37,2a oli Guminon toiseksi paras koskaan juoksema aika. Toisena oli Etta Pakkasen ohjastama Tejas Belmino, joka nyt 16-vuotiaana alitti ensimmäisen kerran 50,0: tulos 49,1a. Kolmas maalissa oli tiukan kamppailun keskellä Trogen / Henna Halme 49,6a ja neljäntenä hienon ennätyksenparannuksen tehneenä A'res / Janika Pasi 49,9a. Lähdössä syntyi myös kaksi Suomen ennätystä: Dolly Roll teki maahantuotujen tammojen SE:n 50,3a ja Ai.Ka. Musikant 5-vuotiaiden Suomessa syntyneiden tammojen SE:n 2.06,1a. Gumino on nyt tänä vuonna voittanut sekä molemmat Suomen mestaruudet, että Ruotsin mestaruuden kärrylähdössä. Vielä olisi jäljellä montén Ruotsin mestaruus syyskuun alussa Gävlessä. Hallitsevana montén ME:n hallitsijana sillä on senkin voittoon erinomaiset mahdollisuudet. Guminon omistavat Erja Mattila ja Maria Seppälä ja sitä valmentaa Jimmy Seppälä. | |
Vauhdikkaat Kouvolan poniravit | 1.8.2009 |
| Kouvolassa tänään järjestetyissä poniraveissa nähtiin peräti yhdeksän lähtöä. Kovin a-ponien lähtö oli mailin tasoitusajo, jonka voiton vei Golda Apache / Liisa Ihamuotila uudella Kouvolan rataennätyksellä 2.05,1. Hyvän vastuksen sille antoi Broängens Ghosakrama / Henna Pakkanen, jonka tulos 2.16,4 on uusi Maailman ennätys! Edellinen ennätys oli ruotsalaisen Dynamit II:n vuonna 2007 juoksema 2.17,9. Samalla myös 5-vuotiaiden oriiden ja ruunien SE parani noin neljällä sekunnilla. Kolmanneksi lähdössä tuli myös SE-lukemiaan parannellut Nearly Perfect / Fanny Suomela, joka nyt 15-vuotiaana alitti ensimmäisen kerran urallaan 2.10-rajan, tuloksena 2.09,4. Nearly Perfect on noussut elämänsä kuntoon, sillä se on nyt tänä vuonna tehnyt maahantuotujen oriiden ja ruunien Suomen ennätykset niin voltti- kuin kärrylähdössäkin. Suomen huiput kohtasivat myös b-ponien lähdössä ja Ihamuotiloiden ponin nimiin meni siinäkin uusi Kouvolan rataennätys, sillä voiton nappasi Sanni Ihamuotilan ohjastama Ernst Rivaldo ajalla 51,4a. Sen takana oli kova kamppailu muista "totosijoista", sillä toiseksi tullut Dolly Roll saavutti ajan 52,6a ja seuraavat 3 maaliin tullutta (A'res, Tejas Belmino ja Trogen) ajan 52,8a. Niistä Tejas Belmino kuitenkin hylättiin maalilaukasta. 2.30 ja hitaampien ryhmässä täysin ylivoimaiseen (lähes 20 sekuntia kokonaisajassa) voittoon lipui Henna Pakkasen toinen valmennettava, kaikki neljä Suomen starttiaan voittanut Ekslätts FanIdole. Tuloksella 2.16,5a siitä tuli kaikkien aikojen toiseksi nopein Suomen rekisterissä juossut tamma. Sitä nopeampi on enää vain Caiza (2.12,3a, 2.14,3), joka vuoden 2006 jälkeen on keskittynyt vain uusien ravureiden tekoon. Päivän kaksoisvoittaja oli ruuna Nappe, joka voitti sekä päivän ensimmäisen (monté) että viimeisen lähdön. | |
Heinäkuu 2009
Maailman ennätys takaisin Guminolle |
29.7.2009 |
| B-kategorian ponien maailman ennätys ehti
olla lähes kaksi kuukautta Tyson II:n nimissä, mutta eilen oli Guminon
vuoro ottaa taas ennätys nimiinsä. Ja vielä komealla yhden sekunnin
parannuksella. Uusi ME on siis nykyään 36,1a. Kyseessä oli Jägersrossa
ravattu Lilla Åbergs, jonka voitosta Janina Seppälän ohjastaman Guminon
voittotili kasvoi 4 000 kruunulla eli noin 370 eurolla. Tyson II oli
lähdössä toinen ajalla 36,3a. Selvä kolmonen oli Laura Mattilan
ohjastama Micklas. Trogen / Henna Halme jäivät huippukovassa lähdössä
yhdeksänneksi, mutta hävetä ei heidänkään tarvitse: tuloksena oli hieno
ennätyksen parannus lukemiin 46,7a. Samana iltana ravatun Mini-Åbergs -lähdön voitti Lufsen II uudella a-kategorian Ruotsin ennätyksellä 2.00,9a. Suomen ja Maailman ennätystä hallussaan pitävä Golda Apache voitti maanantaina Turussa ajalla 2.06,9. Golda Apache |
|
Gumino mestariksi myös Suomessa |
20.7.2009 |
| B-kategorian montén Suomen mestaruus ravattiin tänä vuonna vasta toista kertaa. 18. päivä Mikkelissä käydyn kisan vei nimiinsä odotetusti Gumino selässään ruotsalainen Jenny Brunzell. Ylivoimajuoksun tuloksena oli mainio aika 43,6a. 16-vuotiaan oriin omistavat Erja Mattila ja Maria Seppälä. Valmentajana toimii Janina Seppälä. Mestaruutta puolustanut Dolly Roll / Liisa Ihamuotila ylittivät maalilinjan toisena ennen Ernst Rivaldoa ja Sanni Ihamuotilaa. Dolly Roll paransi omaa Suomen ennätystään noin 6 sekunnilla lukemiin 54,6a. Ernst Rivaldo sai ajakseen 56,6a. Ai.Ka. Musikantin jäädessä pois ei SM:ssä ole vieläkään nähty Suomessa syntynyttä ponia. | |
Guminosta Ruotsin Mestari ajalla 40,6a | 13.7.2009 |
| Tänään
Visbyssä ravatun Ruotsin Mestaruuden vei selkeällä erolla Gumino /
Janina Seppälä! Voittoaika oli 40,6a. Toiseksi tullut Ernst Ronaldo
meni 42,5a. Kolmanneksi tuli Lexius 42,6a. Sekä Tyson II että Micklas
joutuivat hylätyiksi. Tämän viikon lauantaina Mikkelissä Gumino starttaa montén SM-lähdössä suurena ennakkosuosikkina radalta yksi. | |
Gläntans Facit ja Gumino kisaavat Ruotsin Mestaruuksista | 6.7.2009 |
| Ylihuomenna
keskiviikkona ratkaistaan Solvallassa a-kategorian Ruotsin mestaruus.
1640 metrin ryhmäajossa radalta kolme lähtee liikkeelle suomalaisponi
Gläntans Facit Etta Pakkanen rattaillaan. Gläntans Facit saa osallistua
lähtöön huolimatta siitä että on nykyään Suomen rekisterissä, sillä se
on syntynyt Ruotsissa. Lähdön ykkössuosikki on Lufsen II, joka on
saanut radan kahdeksan. Yhdeksästä mukana olevasta ponista Gläntans
Facitilla on neljänneksi kovin ennätys. Samalla sijalla se on myös
katsottaessa ponien tämän vuoden nopeimpia aikoja. Katso lähtölista. Ensi viikon maanantaina puolestaan on vuorossa b-kategorian Ruotsin mestaruus, jossa on myöskin suomalaisedustus. Viime vuoden mestari, Jimmy Seppälän valmentama Gumino kärryillään Janina Seppälä on saanut tässä 2140 metrin ryhmäajossa lähtöpaikan takarivistä numerolla 11. Kovin vastustaja, absoluuttista ME:tä nykyään hallussaan pitävä Tyson II lähtee radalta 9. Ykkösradalta lähtee Jimmy Seppälän toinen valmennettava Micklas, jota Laura Mattila on päässyt tänä vuonna ohjastamaan. Tällä kertaa ponin rattailta löytyy kuitenkin viime kuun lopulla Guminolla montén ME:n ratsastanut Jenny Brunzell. Lähtölista löytyy täältä. | |
Broängens Ghosakrama Poni Suur-Hollolan sankari | 5.7.2009 |
| Poni
Suur-Hollola voitettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa paalulta. Tänään
Lahden Jokimaalla juuri ennen lämminveristen Suur-Hollolaa nähdyn,
Suomen kovimmat a-ponit mukaan keränneen lähdön vei nimiinsä vasta
5-vuotias Broängens Ghosakrama, jota ohjasti ja valmentaa Henna
Pakkanen. Voittotulos oli ponin uusi tasoitusennätys ja myös Suomen
ennätys: 2.20,5. Golda Apache lähti 200 metriä voittajaponin takaa ja
saikin supistettua välimatkaa huomattavasti tullen maaliin vain reilu
kaksi sekuntia voittajalle hävinneenä, saaden km-ajaksi 2.06,5.
Kolmantena maalissa oli kauden toiseksi parhaan juoksunsa tehnyt
Ekslätts Sacrifice 2.16,7. Viime vuoden voittaja Billy jäi tänä vuonna
neljänneksi. Yhdeksi lähdön menestyjiksi veikattu Gläntans Facit
hylättiin matkalla liioista laukoista. Aamupäivällä ennen varsinaisia raveja ravattiin lisäksi kolme muuta ponilähtöä. Kolmen minuutin paalun lähtö oli jaettu suuren ilmoittautujamäärän vuoksi kahteen täyteen 16 ponin lähtöön. Ensimmäisen vei nimiinsä 6-vuotias Johannesbergs Lexus, joka on viime aikoina tehnyt vakuuttavaa jälkeä; jo kuusi voittoa putkeen. Teemu Tuomikosken ohjastama & valmentama poni paransi ennätystään lukemiin 2.36,2. Kovassa kunnossa piti olla pärjätäkseen tässä lähdössä, sillä peräti 5 ensimmäistä teki uudet ennätykset. Seuraavan lähdön voitti helppoon tyyliin Ekslätts Sacrificen täyssisar Ekslätts FanIdole. Voittoaika oli varsalomalta palanneen tamman uusi ennätys, 2.37,6. Vauhtia löytyi lähdön alussa huomattavasti enemmän, mutta johtoon päästyään ei ollut syytä juosta enää täyttä vauhtia. Ponin takaa löytyvät samat henkilöt kuin Broängens Ghosakramaltakin. Toiseksi lähdössä kesti hienosti paalulta lähtenyt 3-vuotias Niemenpellon Zirkon, joka meni ensimmäiseen starttiin mainion ajan 2.55,5. Rahoille ei ollut tässä lähdössä asiaa ilman uutta ennätystä. Kolmas ponilähtö oli kerännyt mukaan Suomen kovimpia b-poneja. Kauimpaa lähtenyt Ernst Rivaldo saavutti kärkiryhmän kierroksen juoksun jälkeen, mutta ei kuitenkaan saanut johtopaikkaa Dolly Rollilta kuin vasta noin 500 metriä ennen maalia. Ernst Rivaldo / Sanni Ihamuotila oli lopulta maalissa selvänä ykkösenä ennätystään sivuavalla ajalla 49,7. Dolly Roll joutui vielä loppusuoralla antautumaan niukasti Tejas Belminolle ja Trogenille parantaen kuitenkin omissa nimissään ollutta Suomen ennätystä kymmenyksellä. Uusi tammojen SE on nyt lukemissa 51,7. | |
Dorindah ja Cd's Mascot vauhdissa Ruotsissa | 4.7.2009 |
| 5-vuotias
Dorindah juoksi eilen Rommessa valmentajansa Laura Mattilan ohjastamana
selkeään voittoon uudella SE-ajalla. Towan nimissä ollut 5-vuotiaiden
maahantuotujen tammojen autolähtöennätys parantui 3,9 sekunnilla
lukemiin 58,8a. Samalla Dorindah nousi vuoden nopeimmaksi 5-vuotiaaksi
Suomessa. Kyseessä oli vasta ponin uran kuudes startti - ja jo kuudes
voitto. Samana päivänä pohjoisemmassa, Bodenissa, Cd's Mascot juoksi kauden parhaan juoksunsa ollen maalissa toinen. Eeva Paakkarin ohjastama ja Anna Kontion valmentama ruuna noteerasi ajan 56,1a. Dorindah'n ylivoimajuoksun näet täältä > 2009 > Romme 20090703 > Lopp 2 | |
Kesäkuu 2009
3-vuotiaita startissa, Poni Suur-Hollola lähestyy |
30.6.2009 |
| 3-vuotiaiden kilpailuoikeus alkaa huomenna
1.7. ja heti 5. päivä niitä onkin startissa peräti kolme, joista kaksi
Golda Apachesta. Ensimmäinen Golda Apachelainen on Kemijärvellä
startissa oleva Uutelan Amarilla,
jonka emä Milli on itsekin juossut useampi vuosi sitten ennätyksen
3.06,1. Toinen Golda Apachelaisista on Halsualla starttaava,
Hietarannan Julialle 2.28,8 läheistä sukua oleva (sama isä ja emänsiä)
ruuna Puharin Poika, jonka emä on muutaman startin juossut L.P. Jiwe Jane (3.02,7). Kolmas 3-vuotias starttaa Lahdessa. Kyseessä on Niemenpellon Zirkon (i. Diplomat), jonka emä on jättänyt mm. Niemenpellon Zasun. Lahdessa ravataan sunnuntaina 5.7. neljä ponilähtöä, joista mielenkiintoisin on varmasti Suomen kovimmalla ykköpalkinnolla (500 €) ravattava Poni Suur-Hollola. Voittoa on tavoittelemassa täydet 16 ponia, mutta suurin mielenkiinto kohdistuu numeroihin 1 ja 16. Paalulta lähtevä Broängens Ghosakrama ravasi kesäkuun puolessa välissä 5-vuotiaiden ME:n 2.11,2 a, mutta koska nyt on kysessä volttilähtö, ei kyseinen autoennätys vaikuta sen juostavaan matkaan. Pisimmältä takamatkalta yksin lähtevä Golda Apache on viime aikoina ollut taas loistavassa kunnossa. Viimeksi Rovaniemellä se juoksi voltista huippuajan 2.01,1. Jos Broängens Ghosakrama juoksee alle 2.14,5 on Golda Apachen mentävä alle 2.00. Pystyykö se siihen, kun kierrettäviä on edessä peräti 15? Se jää nähtäväksi. Muistutetaan vielä: 5-v oriit & ruunat ME 2.17,9, SE 2.22,4; vanhemmat oriit & ruunat ME & SE 2.00,8. Lahden rataennätykset: A-kat 2.03,4, B-kat 48,8 |
|
Juhannuksen tienoilla tapahtunutta |
23.6.2009 |
| Rovaniemellä järjestettiin 21. päivä 200
euron ykkösen Yöttömän Yön Ponimestaruus, jonka vei odotetusti Golda
Apache. Lähtö oli samalla myös ME-koe. Maailman ennätystä ei tällä
kertaa syntynyt, mutta ei se kaukanakaan ollut. Golda Apache ravasi
voittoajaksi 2.01,1, joka jäi vain kolmen kymmenyksen päähän kaksi
vuotta vanhasta ME:stä. Tulos on kuitenkin kauden kärkiaika. Samana päivänä Gumino starttasi Kalmarissa, Ruotsissa ja tuloksena oli toinen sija uudella Suomen ennätyksellä 37,7a. Lähdön voittaja Tyson II paransi omaa ME:tään lukemiin 37,1a. Gumino oli aloittanut mahtavasti juoksemalla ensimmäiset 1000 metriä 34-vauhtia, mutta otti sitten pahan laukan ja menetti mahdollisen voiton. Eilen ravattiin viimeinen b-kategorian monté ennen heinäkuun 18. päivä juostavaa montén Suomen mestaruutta. Lähtöön osallistumaan oikeuttavat ponit ovat siis nyt selvillä. Toki Ruotsistakin voi käydä hyväksytyn montéstartin vielä hakemassa. Tämän hetkinen karsintajärjestys löytyy montétilastojen alta. Elokuun kilpailukutsut ovat jo suuressa osin julkaistut ja paljon on suurkilpailuja tiedossa. Elokuun sarjat löytyvät tietysti kilpailukutsuja-sivuilta. |
|
Broängens Ghosakrama ME-vauhdeissa Kouvolassa | 15.6.2009 |
| Lauantaina
13.6. Kouvolassa ravattiin 1100 metrin ryhmäajo 2.24 ja hitaammille
shettiksille. Voittoon kiisi huippujälkeä jo 3-vuotiaasta lähtien
tehnyt, nyt 5-vuotias ruuna Broängens Ghosakrama ohjastajanaan
osaomistaja ja valmentaja Henna Pakkanen. Voittoaika 2.11,2 aly oli
paitsi Suomen ennätys, myös Maailman ennätys! Edellinen 5-vuotiaiden
oriiden ja ruunien ME oli ruotsalaisen Gransjöns Kinderin viime vuonna
juoksema 2.17,3 a. Suomen ennätys parantui puolestaan jopa yli 20
sekuntia; edellistä SE:tä piti hallussaan Gläntans Dollar vuonna 2006
juoksemallaan ajalla 2.32,5 a. Lähdössä toiseksi tullut Glantans Facit
/ Etta Pakkanen paransi ennätystään myös huimasti lukemiin 2.12,8 aly.
Tulos jäi vain 0,5 sekunnin päähän Nearly Perfectin toukokuussa
tekemästä Suomen ennätyksestä. Broängens Ghosakraman statistiikka on vaikuttavaa luettavaa: 20 starttia totosijoin 17-1-2. Nykyinen peräti 15 voiton putki on alkanut viime vuoden huhtikuussa ponin ensimmäisessä 4-vuotiskauden startissa ja katkoa tuskin ihan heti tulee, sen verran vakuuttavaa jälkeä kyseinen poni on tehnyt. | |
Russit vauhdissa ja Suomessa ja toivottavasti myös Ruotsissa | 12.6.2009 |
| Eilinen
Lahden b-kategorian lähtö ei häikäissyt osallistujamäärällään, mutta
vauhdillaan sitäkin enemmän. Kaikki neljä hyväksytyn juoksun tehnyttä
noteerasivat alle kahden minuutin ajan. Näistä lisäksi voittaja Ernst
Rivaldo / Sanni Ihamuotila (49,7) ja kolmanneksi tullut Trogen / Henna
Halme (48,8) juoksivat alle 50,0, mikä on Suomessa vielä harvinaista
herkkua. Huomenna Bodenissa, Ruotsissa starttaa kolme suomalaista ponia: Pilen Nick, Smedens Varenna ja Cd's Mascot. Lisäksi Gumino osallistuu ensi viikon keskiviikkona Solvallassa ajettavaan Lilla Sverigeloppetin finaaliin, jossa ykköspalkinto on 5 000 kruunua. | |
Dolly Rollille Suomen ennätys Kokemäen vauhdikkassa ja tiukassa taistossa | 18.6.2009 |
| Kokemäellä
ravattiin lauantaina 6. kesäkuuta kolme ponilähtöä.B-kategorian
lähdössä oli mukana 5 ponia, joista Tejas Belminon kohtaloksi tuli
tulla hylätyksi laukoista jo reilun puolen kierroksen jälkeen. Kolmikko
Dolly Roll, Trogen ja Ernst Rivaldo taistelivat kärkipaikasta kiivaasti
koko kahden kierroksen ajan. Maalisuoralle tultaessa Dolly Roll oli
johdossa, mutta vajaat 100 metriä ennen maalia Trogen sai niukan otteen
voitosta ja voitti lopulta huippuajalla 50,7. Dolly Roll oli maalissa
toisena SE-ajalla 51,8. Kokemäen muut voittajat olivat Gläntans Immer (monté) ja Gläntans Facit, joka paransi ennätyksensä lukemiin 2.25,7. Katso b-kategorian lähdön loppusuoran tapahtumat: http://www.youtube.com/watch?v=sOSHHE2F0rY ![]() | |
Elitloppetissa menestystä ja epäonnea | 1.6.2009 |
| Golda
Apache voitti eilen Solvallassa ravatun Mini Elitlopp –lähdön reilulla
erolla ennen viime vuoden voittoaan puolustanutta Lufsen II:sta. Golda
Apachen voittoaika oli mainio 2.02,4 a ja euroja kertyi tilille 460 e
(5 000 kr). Sanni Ihamuotilan valmentamaa oriitta lainaohjasti Nina
Kontio. Tämä oli Golda Apachen ensimmäinen Elitloppet-voitto, sillä
vuosina 2005, 2007 ja 2008 se on aina jäänyt toiseksi. Fanny Suomelan
Nearly Perfect oli myös kovassa kunnossa. Se sijoittui viidenneksi
ennätysajallaan 2.12,3a.Kolmanneksi sijoittunut Belinda III oli myös
Raviponit.netin kävijöiden joukossa lähdön kolmanneksi eniten luotettu. Lilla Elitloppetissa syntyi odotusten mukaisesti Maailman ennätys, mutta tekijä oli vain eri, mitä varmasti suurin osa odotti. Ennakkosuosikkina matkaan lähtenyt Gumino pilasi juoksunsa laukkoihin ja voittoon kiisi erinomaiseksi isäoriiksikin osoittautunut Tyson II. Se oli maalissa ajalla 37,5a lähes yhdeksän sekuntia ennen hienosti toiseksi noussutta Micklasta, joka noteerasi ajan 42,7a. Micklasta ohjasti Laura Mattila. Gumino oli lopulta maalissa viidentenä ajalla 44,3a. Tulokset löytyvät kokonaisuudessaan täältä. Micklas ja Laura Mattila vuonna 2006. | |
Toukokuu 2009
Golda Apachelle montén Maailman ennätys! |
24.5.2009 |
| Golda Apache ravasi tänään Seinäjoella
Liisa Ihamuotilan ratsastamana uuden montén Maailman ennätyksen 2.14,7.
Edellinen ennätys oli Gläntans Dominon vuonna 2007 juoksema 2.14,9.
Golda Apachella on nyt vanhempien oriiden ja ruunien ME:istä
kärrylähtöjen voltti- ja autoennätykset sekä montén volttiennätys.
Ainoastaan montén auto-ME on Gläntans Dominon nimissä, 2.19,0a. Golda
Apache ei ole koskaan juossut montéa autolähetyksenä, joten kuka tietää
minkälainen tulos siitä mahtaisikaan syntyä..! Golda Apache starttaa
vielä huomenna Jyväskylässä ja sitten viikon päästä onkin edessä Mini
Elitloppet, jossa vastaan asettuu mm. kovakuntoinen Lufsen II. Ohessa oleva kuva on vuodelta 2006. Tilastot päivittyvät tämän päivän lähtöjen osalta myöhemmin illalla. ![]() |
|
Tammat vauhdissa Vermossa |
20.5.2009 |
| Vermossa ravattiin tänään 7 tamman voimin russlähtö. Voittoon kiisi 20 metrin takamatkalta lähtenyt Dorindah / Laura Mattila ennätysajalla 2.21,7. Startti oli ponin neljäs, kuten myös voittokin. Voitoista 3 on tullut tänä vuonna. Ai.Ka. Musikant / Henna Halme jatkoi myös tuttuja otteitaan, eli teki vuoden kolmannen Suomen ennätyksensä. Tulos 2.10,5 oikeutti toiseen sijaan. Sijoille 3 ja 4 sijoittuneet Me'tis ja T.P.Evelyn paransivat myös omia ennätyksiään. | |
Elitloppetissa suomalaista väriä | 20.5.2009 |
| Reilun viikon päästä (31.5.) ravattavien Elitloppetin ponilähdöissä nähdään useampikin suomalainen poni/ohjastaja. A-kategorian ponien lähdössä, eli Mini Elitloppetissa, radalta kaksi matkaan lähtee Golda Apache. Kärryilleen se saa Suomesta poikkeavien ikärajojen vuoksi Nina Kontion, joka mm. viime vuonna ratsasti Guminon montén Ruotsin Mestaruuteen. Golda Apachen kovin vastustaja Lufsen II on saanut uloimman eli kahdeksannen lähtöradan. Lufsen II on ollut voittamaton kesästä 2007 asti ja on tänäkin vuonna jo väläytellyt vauhtejaan menemällä 1140 metriä km-aikaan 2.02,6a. Lähdössä on myös toinen suomalaisedustaja; Nearly Perfect / Fanny Suomela starttaavat kisaan lähtöradalta 6. Myös b-kategorian Lilla Elitloppetissa on odotettavissa vauhtia. Gumino on Golda Apachen tapaan saanut mainion lähtöradan 2. Viime viikonloppuna Maailman ennätystä parantanut ori tuntuu olevan elämänsä kunnossa. Katsotaan mihin vauhteihin Janina Seppälä tällä kertaa oriin kannustaa. Laura Mattila istahtaa taas Micklaksen kärryille ja sunnuntaina nähdään, paraneeko tämänkin oriin ennätys viime lauantain tapaan. Lähtöön osallistuvista poneista Micklas on juossut tänä vuonna toisiksi nopeiten. | |
Gumino ravasi maailman ennätyksen | 18.5.2009 |
| Solvallan
poniraveissa 16.5. nähtiin todellista vauhtia, kun Gumino juoksi mailin
ryhmäajon ME-aikaan 37,8! Gumino karkasi muilta jo heti lähtöauton
irrottua ja kasvatti eroa pitkin matkan, joten tulos syntyi ilman
kirittäjiä. Laura Mattilan ohjastama Micklas otti rauhallisen startin
ja jäi aluksi viimeiseksi. Kovassa loppusuoran kamppailussa se
kuitenkin nousi toiseksi upealla ennätysajalla 41,4 aly. Ponit sijoilla
2-4 olivat maalissa vain 0,4 sekunnin sisällä toisistaan. Lähtö on nähtävissä osoitteessa http://www.foto-mike.com/live_lopparkivet.html -> 2009 -> Solvalla 20090516 -> Lopp 4 | |
Elitloppet-testit Solvallassa 16.5. | 13.5.2009 |
| Solvallassa ravataan 13 lähdön poniravit tulevana lauantaina, eli 16.päivä. B-kategorian Elitoppet-testilähdössä, 1609 m ryhmäajossa, starttaa kuusi ponia. Uloimmalta radalta löytyy juuri Teivon poniraveissa voittanut Gumino / Janina Seppälä, ja sen vierestä Micklas, jota lainaohjastajaa Laura Mattila. A-kategorian vastaavassa lähdössä on niin ikään 6 ponia, joista selvä voittajasuosikki on Lufsen II. Se aloitti kautensa reilu pari viikkoa sitten voittamalla huippuajalla 2.02,6 a! Foto-Mike lähettää livekuvaa poniraveista: http://www.foto-mike.com/live.html | |
Ai.Ka Musikant paransi jälleen SE:tä, Kokemäen ponilähdöstä video | 11.5.2009 |
| Koleasta
ja sateisesta säästä huolimatta Tampereen poniraveissa lauantaina
9.5.2009 nähtiin SE-vauhtia, kun Ai.Ka Musikant Henna Halme rattaillaan
paransi nimissään ollutta ennätystä reilulla 4 sekunnilla aikaan 2.11,2. Päivän viimeisessä lähdössä, joka oli shetlanninponien kovin lähtö, Golda Apache lähti pitkältä takamatkalta. Sen matkana oli 2340 metriä ja tuloksena kauden kärkiaika 2.06,6. Russien kovimmassa lähdössä Gumino taittoi matkaa ylhäisessä yksinäisyydessään muiden edellä ja noteerasi tuloksen 39,2a. Seuraavaksi tullut Trogen oli maalissa lähes 20 sekuntia myöhemmin tehden kuitenkin uuden hienon ennätyksensä 50,4a. Seuraavana päivänä, 10.5., ravattiin mm. Kokemäellä. Pojat olivat tällä kertaa kärjessä; Toivo Niemen ohjastama Miks-Runaway oli ensimmäisenä maalissa ennätysajalla 2.43,2 ly. Toisena maalilinjan ylittänyt Linnestofta Mulder / Aleksi Uosukainen hylättiin maalilaukasta, jonka johdosta Svedens Medalj / Toni Multanen nousivat toiseksi. Kolmanneksi sijoittui Niiskun-Nunnu / Roni Leppäniemi. Startti sujui rauhallisesti, mutta actionia oli palkintojenjaossa. Svedens Medalj hyppäsi pystyyn, päätyi Miks-Runawayn kärryille ja sekaantui sen ohjiin. Tästä pelästyneenä Miks-Runaway katsoi parhaaksi häippästä paikalta ja jätti ohjastajansa keskelle rataa. Alla pari kuvaa, video lähdöstä löytyy täältä. Tilastot päivittyvät viikonlopun lähtöjen osalta myöhemmin... ![]() | |
Livekuvaa Ruotsin poniraveista | 8.5.2009 |
| Foto-Mike
lähettää äitienpäivänä (10.5.) Ruotsista, Rommen poniraveista livekuvaa
netissä. Ensimmäinen lähtö on klo 12 paikallista aikaa, eli klo 13
Suomen aikaa. Rommessa kilpailee mm. Golda Apachen puoliveli Golda
Getaway (2.26,8a) ja Ruotsiin takaisin siirtynyt Blizzard (2.15,2a).
Mukana on myös mielenkiintoisia uusia kolmivuotiaita, jotka Suomesta
poiketen saavat Ruotsissa kilpailla jo nyt. Lähdöt löytyvät myöhemmin
myös arkistosta. Rommea seuraava lähetys on Solvallasta 16.5. Livelähetys: http://www.foto-mike.com/live.html Rommen lähtölistat: http://www.sptf.nu/startlistor/090510_RO.pdf | |
Raviponi-ihmiset liikkeellä tulevana viikonloppuna | 7.5.2009 |
| Raviponi-ihmiset
ovat totisesti liikkeellä tulevana viikonloppuna, sillä tiedossa on
kahden päivän aikana peräti 12 ponilähtöä, jotka sisältävät yhteensä
138 starttia. Suurin osa lähdöistä (8) juostaan Tampereen poniraveissa lauantaina. Luvassa on niin ryhmäajoja kuin monteakin, kaksi lähdöistä on b-kategorian poneille. Tampereen lähdöistä kolme on täysiä 16 ponin lähtöjä, 2.30 ja hitaampien ryhmäajokin vain yhtä vaille täynnä ja mikä hienoa, myös avoin b-ponien ryhmäajo ajetaan 11 ponin voimin. Mukaan on saatu sekä a- että b-ponien kaikkien aikoihin nopeimmat ponit, eli oriit Golda Apache ja Gumino. Tällä hetkellä ennusteet lupaavat lauantaiksi sadetta, mutta toivottavasti se ei kovasti haittaa ponien menoa, ja saataisiin nähdä monia uusia ennätyksiä. Mikäli paikan päälle ei pääse, voi poniraveja seurata livenä netistä osoitteessa mediasivut.teivo.fi. Joten malttia tilastojen päivittymiseen... :) | |
Huhtikuu 2009
PikkuFinlandian 2009 voittaja: Billy |
23.4.2009 |
| Vermon PikkuFinlandia voiton vei Emma
Väreen ohjastama Billy (i. Brandij v.d. Hoorn). Voittoaika oli 2.17,2
ly. Toiseksi lähdössä tuli tuore Suomen tuonti Bäckdalens Monzun (i.
Titol), joka ensimmäisessä Suomen startissaan laukkasi hylkyyn, mutta
nyt paransi ennätystään lukemiin 2.27,8 ly. Lähdön paras Suomessa
syntynyt oli kolmanneksi sijoittunut ori Captain Boy (i. Stjernens
Orion 58 SH) ajalla 2.25,8 ly. |
|
4-vuotias Kotimäen Festival Miniolympiaravien voittoon |
19.4.2009 |
| Vasta 4-vuotias ja vasta 5 starttia juossut Kotimäen Festival (Dollman) juoksi Miniolympiaravien voittoon. Voittoaika 2.48,1 ly oli ponin uusi ennätys (parannusta yli 7 sekuntia). Ohjastajana toimi ponin valmentaja Sara Nykyri. 250 euron ykköspalkinto nosti Kotimäen Festivalin rahatilastojen kärkeen. | |
Gumino metsästämässä SE:tä | 1.4.2009 |
| ME-ori Gumino (38,0a) starttaa 5.4. Vermossa. Jimmy Seppälän valmentama ja Erja Mattilan & Maria Seppälän omistama Gumino ei ole uusi vieras Suomessa, mutta nyt erona edellisiin kertoihin on se, että ennen Ruotsin rekisterissä kilpaillut ori on nyt Suomen rekisterissä. Tämä tarkoittaa sitä, että sen suoritukset hyväksytään nyt Suomen Ennätyksiksi. Nykyinen SE 50,9 on Trogenin nimissä, mutta se on suuressa vaarassa sunnuntaina, sillä Gumino ei ole ainakaan viimeiseen kolmeen vuoteen juossut kärrylähdössä aikaa 50,0 hitaammin. | |
Ponioripäivät Ypäjällä tulevana viikonloppuna | 1.4.2009 |
| Vuoden
2009 ponioripäivät käynnistyvät Ypäjällä perjantaina 3.4, jolloin
vuorossa ovat jalostukseen käyttöoikeutta hakevat (eli 3-5 -vuotiaat)
shetlanninponit. Loput shetlanninponit, eli kantakirjattavat sekä
uusintatarkastettavat, ovat vuorossa lauantaina. Osallistujalistalta
löytyy useita raviradoillakin nähtyjä oreja, mm. Ekslätts Com Hector
(2.26,1) koettaa nyt toista (ja viimeistä) kertaa kantakirjaan.
Uusintatarkastettavien listalta löytyy mm. Ajoksen Idol (2.39,5) ja
viime vuoden Ruotsissa ollut Galant (2.39,6). Listalta on poistunut
ME-ori Golda Apache (59,3a). Sunnuntaina vuorossa ovat muiden ponirotujen lisäksi 5 russ-ponia, mm. kantakirjaan tarjottava Ernst Rivaldo (52,6a), jonka ensimmäinen ikäluokka syntyi viime vuonna vuonna. | |
Maaliskuu 2009
Toukokuun sarjatarjonta |
31.3.2009 |
| Toukokuussa on tarjolla 38 lähtöä
a-poneille ja 9 b-poneille, yhteensä sarjoja on siis peräti 47 kpl.
Määrään sisältyy kahdet poniravit, Tampereella lauantaina 9.5. ja
Forssassa siitä kahden viikon kuluttua, 23.5. Suurkilpailuja ei
toukokuussa järjestetä. |
|
Vuoden ensimmäinen SE |
25.3.2009 |
| Suomessa syntynyt 5-vuotias Ai.Ka. Musikant
teki vuoden toisessa startissaan 5-vuotiaiden tammojen Suomen
Ennätyksen. Edellinen SE oli Lähderinteen Ginan lähes kaksi vuotta
juoksema, ja se alittui nyt noin 10 sekunnilla. Ai.Ka. Musikantilla on
nyt hallussaan sekä 3-, 4- että 5-vuotiaiden voltti-SE:t ja lisäksi
4-vuotiaiden auto-SE. |
|
Ravikilpailusääntöihin muutoksia 1.4. alkaen | 17.3.2009 |
| Ravikilpailusäännöt muuttuvat hieman 1.4.2009. Poniravikilpailusääntöihin tulevat seuraavat muutokset: * Ponit mitataan ja tunnistetaan 3-6-vuotiaina ennen vuoden ensimmäistä kilpailua, 8-vuotiaana loppumittaus. * Potkuremmi pakollinen varuste, kilpailueläinlääkärin poikkeusluvalla ei tarvitse olla potkuremmiä, mutta silloin oltava potkuesteelliset kärryt. * Montén painorajoja korotettu 5 kilolla, sillä punnituksessa oltava kilpailuvarusteet (satula, turvaliivi, kypärä, saappaat ja merkinantoväline) mukana. * Turvaliivin käyttö montéssa pakollinen 1.9.2009 alkaen. | |
Helmikuu 2009
Huhtikuun ponilähdöt |
26.2.2009 |
| Huhtikuussa on tarjolla 25 ponilähtöä, joista 5 on b-kategorian poneille. A-poneille on tarjolla mm. kaksi 250 euron ykköspalkinnon lähtöä; MiniOlympiaravit-finaali Lahdessa ja Vermon PikkuFinlandia Helsingissä. | |
Tammikuu 2009
Skälöns Nikolaus voittoon Turun hyytävässä viimassa |
26.1.2009 |
| Turun V75-ravit alkoivat 24.tammikuuta ponilähdöllä. Mittari näytti vain yhtä-kahta astetta pakkasta, mutta hyytävä viima sai ilman tuntumaan selvästi kylmemmältä. Skälöns Nikolaus ei kuitenkaan kylmästä hätkähtänyt, vaan pinkoi voittoon ajalla 2.50,3 ly. Katso video lähdöstä täältä. | |
Vuosi 2008 takana ja uudistuneet sivut |
4.1.2009 |
| Vuosi
2008 on nyt takana ja uusi vuosi alkaa uudistuneilla sivuilla. Viime
vuodesta olen tehnyt taas kattavan yhteenvedon. Toivottavasti uudet
sivut toimivat kaikilla kuten pitäisi. :) Markkinat ovat nyt uudistuneet: foorumissa on niille oma osio. Sinne jokainen voi jättää oman ilmoituksensa. Foorumissa on myös mahdollisuus yleiseen keskusteluun. |
|
| Lokakuu 2009 | |
| Syyskuu 2009 | |
| Elokuu 2009 | |
| Heinäkuu 2009 | |
| Kesäkuu 2009 | |
| Toukokuu 2009 | |
| Huhtikuu 2009 | |
| Maaliskuu 2009 | |
| Helmikuu 2009 | |
| Tammikuu 2009 |
Golda Apache
Micklas ja Laura Mattila vuonna 2006.
